Päiväkirja

Huomenta kaikki! ~ 28.11.2007

Ajattelin kirjoittaa vähän kuulumisiani tässä aamutuimaan samalla kun odotan, että yhdestä radiosta soitettaisiin haastattelua ja ennen kuin kömpisin takaisin sänkyyn jatkaan unia.

Uskokaa tai älkää, mutta nyt on monena päivänä käyny mielessä, että pitäis käydä täällä kirjoittamassa, mutta en yksinkertaisesti ole ehtinyt. Päivät on ollu tosi kiireisiä, studiolta haastatteluihin, haastatteluista laulutunneille. Eilen illalla mulla oli neljän ja puolen tunnin laulutreenit ja pääsin kotiin vasta puol yhdentoista aikaan ja nukkumaan tuossa puolen yön aikaan. Mut mukava niin ei käy aika pitkäksi.:)

Toissapäivänä tein aikas hienon biisin. Sen nimi on Marionetti. Käytiin sitten se Jukan kans studiolla demottamassakin, ja vitsi mitä terapiaa se onkaan! Kirjoittelin sanoja kun ajettiin Mikkelin keikalta kotiin, ja rustasin ne sitten loppuun Helsingin päässä ja melodia synty yhdessä helposti. Vielä on hankala sanoa, tullaanko kyseistä kappaletta julkisesti joskus tulevaisuudessa kuulemaan, uskon kyllä niin.

Kiitos myös kaikille kuluneista keikoista. Meininki on ollut hieno, Mikkelikin oli loppuunmyyty, eikä kaikki mahtunut sisään. Yrittäkää tulla toisille paikkakunnille, ja huomennahan on Lahti. Sielä sitten nähdään ja hauskaa tulee olemaan varmasti!

Arkisto