Loma alkaa huomenna ja tänään on loppuvuoden viimeinen keikka. Viimeistään tässä kohtaa olisi siis hyvä vähän summata tämän vuoden saldoa ja ajatuksia. Muistaakseni lupasin kirjoittaa päiväkirjaan jo aikoja sitten mutta niin tässä, kuin monessa muussakin asiassa tämän syksyn aikana kiire on kuin onkin päässyt yllättämään, eikä aikaa yksinkertaisesti ole ollut. Ehkä ihan hyvä toisaalta niin, koska tuntuu että vasta nyt loman lähestyessä näitä asioita alkaa pikkuhiljaa vasta tajuamaan… Ajettiin Paimiosta kirkkokonsertin jälkeen kohti Helsinkiä ja siinä hiljaista maisemaa katsellessani yhtäkkiä tokasin: “Ei piru vie! Me oikeasti voitettiin se koko kisa!” Kyyneleet melkeen tuli silmiin kun tajusin, että oon selviytyny kunnialla tästä kaikesti niin fyysisesti kuin henkisestikin. Syksyn aikana kaikkia haastatteluita tehdessä piti pysyä varovaisena sanoissaan- pieni polven kipeytyminen päättyi otsikoihin “jalka paketissa”- tyyppisillä jutuilla ja kun silmiäni operoitiin, oli media kärppänä, että “onkohan Antin tanssit vaarassa…?”. Tämä kaikki kertoi ohjelman suuresta suosiosta ja siitä, kuinka ihmiset myötäelivät meidän matkaa. Nyt kun tämän kirjan sivut ovat luetut ja kansi on kiinni, uskaltaa tässä kohtaa sanoa, että kyllä, olin välillä hyvin väsynytkin. Eikä myöskään kyyneleiltä säästytty. Mutta tämä kaikki kuuluu asiaan! Te tiedätte, että nautin työni hedelmistä eniten silloin, kun jonkun asian eteen on joutunut oikeasti kovasti puurtamaan. Helppo ei ole aina hyvä. Enkä halua mitään liian helposti.
Monesti mietin jo ennen ohjelmaan lähtemistä, että vaarantaakohan se sen kaikista tärkeimmän- laulamisen ja esiintymisen. Tein kaikkeni, että pää-fokus pysyisi musiikissani, kuitenkin niin, että antaisin vähintään 100% tansseille. Näin jälkikäteen taisin onnistua siinä. Ilman menestynyttä uraani, teitä rakkaita faneja ja musiikin kuuntelijoitani, ei olisi ollut mitään tanssikilpailua. Ilman teitä minua tässä muodossa ei olisi. Ja kun mietin, että levy on myynyt nipin napin platinaa, albumi on ollut jo 7 viikkoa virallisen listan TOP10:ssä, takana on loppuunmyytyjä konsertteja, täysiä klubikeikkoja, kehuja saanut ja erittäin onnistunut laiva- show ja selkeästi taas jälleen kerran uutta yleisöä, mieleeni nousee kysymys: “Missä olisin voinut onnistua paremmin?” Ehkä olisin voinut koittaa löytää jostain enemmön aikaa ystävilleni, ehkä olisin voinut olla epäitsekkäämpi kaiken kiireen keskellä, ehkä… Mutta tein sen mitä pystyin. Ja tein sen rakkaudesta musiikkiin ja esiintymisiin. Ja se kantoi minut tähän- paikkaan jossa on hyvä olla. Tätä on olla onnellinen, luulisin. Kiitos siitä.
Paljon oli suunnitteilla asioita jo ensi vuodeksi. Erinäisiä projekteja, jotka olisivat pitäneet minut ainakin jossain määrin poissa keikkalavoilta. Jos opin tämän syksyn aikana yleisesti ottaen ottamaan rennommin, tajusin myös, että nyt on korkea aika antaa kaikkensa keikkailuun. Siitä on pitkä aika kun olen viimeksi kiertänyt Suomea tasaisesti ympäri vuoden, muutamia lomia lukuunottamatta…;) Siksipä ensi vuosi tulee olemaan sitä- tämän kaiken hienon jatkamista yhdessä keikkalavoilla! Olen myös löytänyt vahvasti kodin keikkabussista ja niiden ihmisten keskuudesta, joiden kanssa saan kiertää. Siksipä haluan kiittää tässä kohtaa myös koko bändiäni ja teknikoita, jotka aina vaan jaksavat mua.:)
Levynkansiteksteissä olen kiittänyt ne tahot, jotka mahdollistivat minulle kaiken tämän. Ja vaikka puhun paljon omista saavutuksistani, on minulle itsestäänselvää, etten olisi niitä asioita saavuttanut ilman oikeanlaisia ihmisiä ympärilläni. Kaunis kaaos jatkuu vielä pitkälle ensi vuoteen. Sitä ennen on hyvä kaikkien vetäytyä keräilemään vähän voimia, jotta taas ensi vuonna jaksetaan!
Kun uutena vuotena istun meidän laavulla tulen ääressä paukkupakkasessa, lupaan nostaa teille kaikille maljan! Jos toisenkin.
Parasta Joulun odotusta kaikille. Elämä on ihanaa.

