Minun jouluni 2 -albumille kultaa!
Antti Tuisku kuuluu kotimaisen musiikkitaivaamme kiintotähtiin. Hänen uusin albuminsa Minun jouluni 2 on ylittänyt kultarajan.
Antti Tuisku kuuluu kotimaisen musiikkitaivaamme kiintotähtiin. Hänen uusin albuminsa Minun jouluni 2 on ylittänyt kultarajan.
Uusi Rukous-video
Ohjaus Mikko Harma. Antti Tuiskun uusi albumi “Minun jouluni 2” nyt kaupoissa!
Minun jouluni 2 julkaistaan 9.11.
Suomen suosituin miespuolinen poptähti julkaisee 9. marraskuuta Minun jouluni 2 –albumin. Albumilla kuullaan klassikko joululaulujen lisäksi kolme uutta kappaletta. Levyllä on myös uudet versiot mm. Maj Karman, Samuli Edelmannin ja Leevi and the Leavingsien biiseistä.
Antti Idolsissa to 17.3 MTV3 klo 20 ja Grande Finaalissa 8.5
Antti nähdään torstaina Idolsissa MTV3 klo 20. Hän oli tapaamassa semifinalisti poikia ja juttelemassa heille mm. lava esiintymisestä.
Antti Tuisku nousi vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen puhutuimmista pop-ilmiöistä. Miten tavallisesta kaupan kassasta nousi hetkessä nuorten tyttöjen ja äitien sydänten sulattaja?
Sittemmin Antti Tuisku on kasvanut koko kansan suosikiksi. Antin levyjä on myyty yli 200 000 kappaletta. Vauhdikkaista ja näyttävistä live-esiintymisistään tunnetun Antin isoimpia hittejä ovat Läpi jään, Sekaisin, Juuret, Hyökyaalto ja Yksinäinen.
Syksyllä 2010 julkaistu albumi Kaunis Kaaos on myynyt yli platinarajan. Antti julkaisi toisen joululevynsä Minun Jouluni 2 marraskuussa 2011 ja tekee sen myötä konserttisalikiertueen.
Minun Jouluni 2 2011
Kaunis Kaaos 2010
Hengitän 2009
Aikaa 2007
New York 2006
Rovaniemi 2006
Minun Jouluni 2005
Antti Tuisku 2005
Ensimmäinen 2004.
Katso lisää keikkatietoja Warner Music Liven sivuilta ».
Myynti:
Jake Hannula 050-3010868
jake.hannula@warnermusic.com